Ystävät ovat yksi elämäni tärkeimmistä asioista. Ilman heitä en olisi sitä mitä nyt olen. ilman heitä en olisi saavuttanut niitä asioita, joita nyt olen saavuttanut. Ilman heitä minusta ei olisi tullut samaa ihmistä mikä nyt olen. Vaikka ystäväni eivät luultavasti tule koskaan näkemään tätä postausta, haluan kuitenkin kiittää heitä siitä, että he ovat aina olleet paikalla silloin kun elämäni on tuntunut hajoavan käsiin ja taivas putoavan niskaani. 
Peruskoulussa en osannut valita ystäviäni oikein. Ala - asteella ensimmäinen "paras" kaverini suuttui jatkuvasti kaikesta, oli kyseessä kuinka pieni asia hyvänsä. Hän saattoi myös joskus lyödä minua, vaikka vain huvin vuoksi. Muutettuani viidennen luokan alussa jouduin myös vaihtamaan koulua. Pääsin mukaan erääseen kolmen ihmisen jengiin - triosta tuli kvartetti. Kuitenkin pian seitsemännen luokan alettua parasta kaveriani alettiin hiillostamaan pois porukasta ja pian se onnistuikin. Minä jäin kolmanneksi pyöräksi, paritöissä olin aina ilman paria ja usein jäin muutenkin yksin. Jos joskus joku erehtyi kertomaan mitään salaista, siitä juoruttiin heti kaikille ja alettiin puhua pahaa. Tämä oli kuin verkko, jossa kumartaessa toisella kaverille pyllistikin toiselle. Vasta kun aloitin toisella asteella opiskelun löysin todellisia ystäviä. Pikku hiljaa olen myös oppinut luottamaan muihin ihmisiin. 
Muistan erään Sinkkuelämää jakson, luultavasti kolmennelta tuotantokaudelta, joka loppuu (?) Carrien sanoihin: " On harvinaista löytää ihmisiä, jotka rakastavat sinua, teit mitä tahansa. Minä olen onnekas löydettyäni kolme sellaista". Minäpäs olen löytänyt viisi.
Kuvat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti